Lähdön tunnelmaa

Blogi on hieman hiljentynyt sitten Aleksin lähdön. Itsellänikin on kuudesta kuukaudesta enää viikko jäljellä, jos tuhkapilvi suo!

Mieletöntä palata kohta kotiin, mutta lähtö on aina hieman haikeaa. Ikävä tulee Intian hälinää, värejä, maailman mainiointa ruokaa, ympäröivää historiaa. Uusia ystäviä. Kymmentä eri mangolajia. Hintoja. Teehetkiä parvekkeella. Joogaa. Pari viikkoa sitten olisin maininnut myös auringon mutta enpä mainitse enää. Eiliset sadekuurot pääsivät pääuutisiin, mikä antaa vähän kuvaa kuumuudesta ja kuivuudesta.

Aleksin välihuomio: Scorchio. Fast Shown klassikkosketsi tuli siis todeksi. Ajassa 1:20 tapahtuu kummia. http://www.youtube.com/watch?v=ttV0xgiwjN0&feature=related.

Ihmisten jälkeen odotan Suomessa ehdottomasti eniten rauhaa ja vapautta. Sitä, ettei kaikkialla jokaista liikettä seuraa sata silmäparia. Sitä, ettei tarvitse niin usein olla riippuvainen autosta ja kuljettajasta. Ja kraanavettä.

Rankinta täällä on tietenkin eriarvoisuus, jonka edessä olo on voimaton. Se ei mihinkään katoa lähdettyäni, mutta siihen on myös mahdoton tottua. Köyhyyttä näkee joka paikassa, mutta yllättävintä on ollut rasismi. Puoliso hankitaan mieluiten omilta kulmilta. Tummaa ihoa halveksitaan suureen ääneen. Koulutettujen, matkustaneiden ihmisten äänensävy muuttuu selvästi kun heillä on asiaa ”palvelijoille”.

Tästä huolimatta Intia on lähinnä näyttänyt parempaa puoltaan viimeisen puolen vuoden aikana. Jään kaipaamaan niin reissuja kun arkielämääkin. Vielä hetki aikaa varastoida lämpöä!