Arvon Tantor, missäköhän häät pidetään?Tie alttarille oli pitkä. Joku muu suomalainen olisi viiden tunnin matkan jäljiltä älähtänyt selvitettyään, ettei juhlissa tarjoilla alkoholia eikä lihaa. Minä älähdin vasta, kun huomasin korkinkierteiden antaneen viskille luvan valloittaa laukkuni. Tarvitseeko joku ohennetun kynämusteen värittämää valkoista paitaa?
Häät häpättä olivat ennalta arvaten varmasti ikimuistoiset. Näin ne etenivät muistaakseni.

Meillä ristit ovat tavallisia häissä, täällä ristiinpukeutujat. Nämä typykät piipahtivat ennen juhlien alkua minuutiksi tuomaan onnea avioparin loppuelämäksi. Tiedän perinteestä vain, että kolmikko on eunukkeja. Kenties he toivat mukanaan hedelmällisyyttä symboloivat lahjanyytit?
Kemut starttasivat soivalla ja tanssivalla kulkueella. Sulho saapui paikalle luonnollisesti valkealla ratsulla. Vaikka kaakki näytti hyväkuntoiselta, sadan metrin matka taittui aikaan 131 minuuttia. Alla niistä yksi.
"This is how you lay down the beat."Juhla-alueella yllätyimme, kun väki söi, vaikkei pari ollut vielä paikalla. Täällä kutsuun merkitty alkamisaika voi venyä neljällä tunnilla, ehkä ihmisiä ei haluta pitää nälässä. Näissä häissä päästiin kuitenkin nopeammin asiaan. Nuoripari kohtasi toisensa lavalla. He vaihtoivat keskenään seppeleet, vaikka ne olivat samanlaisia.
Pranshu ja NehaVapaata seurustelua seurasi vapaa seurustelu. Tartuimme tilaisuuteen ja biletimme ihan kreisinä.
Puoliltaöin suuntasimme tuliseremoniaan, jossa hengen miehet siunasivat liittoa laulaen parin tuntia. Voisi kuvitella lähinnä läheisille sukulaisille suunnattua tilaisuutta hartaaksi. Väki kuitenkin puhelii ja velloi vapautuneesti. Hyväksyttävää oli myös poistua kesken. Tartuimme tilaisuuteen seuraavan stygen tietämillä.
Eilen Delhissä järjestettiin häiden toinen näytös: sulhasen perheen illallisvastaanotto. Tarjolla oli noin 30 ruokalajia ja kotimatkalle vieraat saivat varmuuden vuoksi vielä laatikollisen makeisia ja leivoksia. Ulos katettu tilaisuus ilman katoksia sai olla ilman sadetta viisi minuuttia. Pisarat olivat ensimmäiset, jotka näin täällä.
Mutta sade ei juuri eroa tranvestiiteista. Molemmat tuovat paikallisten mukaan onnea avioliitolle.
Sitä mekin toivotamme.
Hullun hienot juhlavaatteet teillä, onko Aleksi sun puku siellä tehty?
ReplyDeleteJa muutenkin näppärän näköiset pirskeet!
Todellakin varmaan aika moinen kokemus! Vaan ketä ovat sulhanen ja morsio? Ette varmaan ihan vain vahingossa päätyneet pippaloihin?
ReplyDeleteOli kyllä huikeeta! Pranshu on mun pomo. On mut kyllä kutsuttu parin tuntemattomankin häihin, ja ekalla viikolla meinasin mennä yksiin kuokkimaan kun luulin että naapurissa oli meneillään musiikkifestivaalit. Mutta Pranshun ja Nehan häät oli ihan pienet, "vaan" noin 250 vierasta...
ReplyDeleteJoo, Tuomo. Kiilto on täkäläistä ja minuutissa hankittua. Askel kauppaan, säihke kiinnittää huomion, puku päälle ja 30 euroa myyjälle. Vielä kun olisi saanut plussapisteitä, niin ihminen tuskin vosi materiasta tulla onnellisemmaksi.
ReplyDelete