Mainoshyökkäys!

Jotkut liikemaailman termit, kuten strategia ja taktiikka, ovat kotoisin sodasta. Suosikkini on kuitenkin kampanja, joka tunnettiin muinoin nimellä mainoshyökkäys.
Paikallinen kosmetiikkateollisuus vyöryttääkin länsimaisten mielten juoksuhautoja melko ronskein konstein.

Meillä vakuutellaan pehmoisten sanojen ja kovien prosenttien avulla tuotteen parantavan kuluttajan viehätysvoimaa. Täällä vinkataan: ellet osta, miehesi jättää sinut, koska olet ruma.

Eikä siinä vielä kaikki. Sitä halutaan, mitä ei ole. Meillä iho grillataan terrakotaksi terasseilla ja rannoilla, täällä myydään ihoa vaalentavia voiteita. Ja minä luulin, että suomalaisilla on huono itsetunto. Seuraavat lyhyet spotit muodostavat koskettavan tarinan siitä, kuinka nainen voi voittaa miehensä takaisin. Hämmennystakuu!

1 Mies jättää naisen. Mies tapaa uuden naisen. Jätetty löytää toivon.

2 Mies on menossa selvästi ikävän naisen kanssa naimisiin. Jätetty hieroo rasvaa naamaan.

3 Jätetty tekstaa yhä rakastavansa miestä. Uusi nainen tekstaa katalasti miehen nimissä.

4 Mies havaitsee uuden naisen kataluuden. Mies törmää jätettyyn. Jätetyn vaalentuneet kasvot saavat miehen rakastumaan uudelleen jätettyyn.

5 Grande Finale. Mies löytää jätetyn uudelleen ja suutelee hänen valkaistua otsaansa.

En tiedä kumpi on kiehtovampi, kampanja vai kampanjan tuubiin ladannut nimimerkki. "Lotionistin" videoportfolio kattaa yhteensä yli 200 ihorasva-aiheista tutoriaalia, arvostelua ja mainosta.


Jotta sinulle jäisi tästä kaikesta mahdollisimman epäuskoinen tunnelma, nautihan vielä tämä työnvälitysfirman spotti. Lapamato ja laman loppu mahtuvat 27 sekuntiin. Taustoitan sen verran, että aiemmin intialaisille on esitelty joku ikävä pomo, Hari Sadu.

Odotan innolla, millaisia vaikutteita ammennan paikallisesta porskutuksesta työhöni. Jatkuu...

-Aleksi

Kuinka ovi avattiinkaan itse?

Helppous on kovin vaikeaa. En voi tottua täkäläiseen, ylenpalttiseen palvelukulttuuriin. Jos tottuisin, elo Suomessa olisi mahdotonta.

Aasian vaivaannuttavimmat hetket koittavat toileteissa. On prameita hotelleja ja ravintoloita, joiden kaakeleilla askeltaessani tiedän löytäväni tien helpotukseen tarvittaessa silmät kiinni. Vaikka näen, että WC:ssä on kaksi pisoaaria, joista molemmat vapaita, ne osoitetaan minulle reippaan ”sir”-puhuttelun saattelemana. Huudahduksessa kuuluu opetettu sävy: ”mikä kunnia, että asioitte saniteettitiloissamme.”

Matkalla lavuaarille kiroan kuulumistani niihin kahteen kolmasosaan miehistä, jotka pesevät kätensä vessassa. ”Sir!” Palvelija avaa hanan. ”Soap, sir!” Valkoiset hansikkaat annostelevat nestesaippuan kämmenelleni. Saippuaa tulee aina liikaa, ja se irtoaa raivokkaasti pestessäkin kuin tatuointi. Sekunnit matelevat. Palvelija seisoo puolen metrin päässä ja koittaa rikkoa jäävuorta naskalilla: ”How are you, sir?” Valehtelen voivani mainiosti ja liikautan kättäni, johon ojennetaan froteepyyhe. ”Towel, sir!”. Kuivaan kädet ylimalkaisesti ja nykäisen takataskustani sinne valmiiksi asettamani menolipun vapauteen – tippisetelin. "Thank you, sir!" Viiletän ovesta ja vannon seuraavan kerran pidätteleväni kotiin saakka.




Kuvan herrat edustavat kolmasosaa ITC Maurya -hotellin sisäänkäynnillä odottavasta vastaanottokomiteasta. Yksi avaa auton oven ja toinen parkkeeraa sen. Kolmas tervehtii ja neljäs valvoo muiden suoritusta.

Krista ei saa viedä töissään kahvikuppia itse pestäväksi, ja palvelu pelaa kotiin saakka. Lähes kaikki ravintolat ja jopa ruokakaupat tuovat tavarat ovelle pelkkää vapaaehtoista lähetin tippiä vastaan. Kuskimme pitää meitä hulluna, koska käymme itse kaupassa. Hän myös järkyttyi, koska emme halunneet omaa kokkia, joka sisältyy vuokraan.

Lähettien lisäksi meillä ravaa kuudesti viikossa siivooja. Miekkonen tiskaa sekä pesee vessat ja lattiat joka kerta. Yritimme alkuun tolkuttaa, että vähempikin riittäisi. Puhdas kämppä on kuitenkin vuokraisännälle ja huoltoyhtiölle kunnia-asia. Kerran kaveri vaati, että saa tiskata astiat, vaikka olin antanut hänelle vapaapäivän. Saimme sentään muutettua lakananvaihtovälin kertaan viikossa alkuperäisestä päivittäisestä.

Mutta en tiennyt mihin suuntaan lähteä, kun näin kaverin ensi kertaa jynssäävän lattioita rätillä ja polvillaan. Lennätimme apuun mopin, joka herätti ansaittua epäilystä turvatarkastuksissa. Se kuitenkin kannatti. Sini-Piika on hitti. Nyt olen nähnyt ihmisen pesevän lattioita hymyillen mainoskatkon ulkopuolellakin.

Palvelemisen kulttuuri poikkeaa totutusta todella; tunsin tehneeni palveluksen, kun kehotin luuttuamaan lattiat.

-Sir Aleksi

Delhini

Puolivälin etappi ohitettu. Etenkin Suomen loman jälkeen elo täällä on tuntunut varsin kotoisalta. Vaikka olen kokenut ensimmäisten viikkojen ihmeet uudelleen Aleksin kautta, en ole enää ainkoihin tehnyt viikottaisia listoja uusista havainnoista. Liikenne ja byrokratia eivät juuri nostata pulssia, hintojen neuvottelu onnistuu useimmiten, tiedän mitä tilaan ravintolassa ja ruoka uppoaa näppärästi sormin.

Viime viikkoina olen myös viimein päässyt vähän matkustamaan maan sisällä. Bangalore on puhtaampi ja kaupunkimaisempi kuin Delhi. Kerala on lämmin, kaunis ja vehreä. Jaipur teki toistaiseksi suurimman vaikutuksen vanhoine rakennelmineen. Silti huomasin että mulle tuli ikävä ”kotiin” Delhiin.

Gurgaonin tomuiset kadut; samat riksakuskit portilla joiden kanssa käydään kerta toisensa jälkeen samat neuvottelut; Delhin metron työmaa parvekkeen alla; kuorsaava pulupariskunta ikkunalaudalla joka toimii myös herätyskellona; hektiset markkina-alueet hedelmäröykkiöineen, nahkatossuineen ja kilisevine rannekoruineen; epäilyttävät herkut höyryävissä dhaba-kojuissa teiden varsilla; massiivinen India Gate joka jotenkin osuu aina matkan varrelle; viskipullon jämät ruuhka-ajan ratoksi parin tunnin matkalla Delhiin; entisajoista muistuttava, hektinen vanha Delhi ja imperialismin synnyttämä uudempi… Ajoittain karua mutta silti niin ihanan kotoisaa!

Intialaiset häät vain blogissa, katso kuvat ja videot!

Arvon Tantor, missäköhän häät pidetään?

Tie alttarille oli pitkä. Joku muu suomalainen olisi viiden tunnin matkan jäljiltä älähtänyt selvitettyään, ettei juhlissa tarjoilla alkoholia eikä lihaa. Minä älähdin vasta, kun huomasin korkinkierteiden antaneen viskille luvan valloittaa laukkuni. Tarvitseeko joku ohennetun kynämusteen värittämää valkoista paitaa?

Häät häpättä olivat ennalta arvaten varmasti ikimuistoiset. Näin ne etenivät muistaakseni.


Meillä ristit ovat tavallisia häissä, täällä ristiinpukeutujat. Nämä typykät piipahtivat ennen juhlien alkua minuutiksi tuomaan onnea avioparin loppuelämäksi. Tiedän perinteestä vain, että kolmikko on eunukkeja. Kenties he toivat mukanaan hedelmällisyyttä symboloivat lahjanyytit?

Kemut starttasivat soivalla ja tanssivalla kulkueella. Sulho saapui paikalle luonnollisesti valkealla ratsulla. Vaikka kaakki näytti hyväkuntoiselta, sadan metrin matka taittui aikaan 131 minuuttia. Alla niistä yksi.





"This is how you lay down the beat."

Juhla-alueella yllätyimme, kun väki söi, vaikkei pari ollut vielä paikalla. Täällä kutsuun merkitty alkamisaika voi venyä neljällä tunnilla, ehkä ihmisiä ei haluta pitää nälässä. Näissä häissä päästiin kuitenkin nopeammin asiaan. Nuoripari kohtasi toisensa lavalla. He vaihtoivat keskenään seppeleet, vaikka ne olivat samanlaisia.

Pranshu ja Neha



Vapaata seurustelua seurasi vapaa seurustelu. Tartuimme tilaisuuteen ja biletimme ihan kreisinä.

Puoliltaöin suuntasimme tuliseremoniaan, jossa hengen miehet siunasivat liittoa laulaen parin tuntia. Voisi kuvitella lähinnä läheisille sukulaisille suunnattua tilaisuutta hartaaksi. Väki kuitenkin puhelii ja velloi vapautuneesti. Hyväksyttävää oli myös poistua kesken. Tartuimme tilaisuuteen seuraavan stygen tietämillä.




Eilen Delhissä järjestettiin häiden toinen näytös: sulhasen perheen illallisvastaanotto. Tarjolla oli noin 30 ruokalajia ja kotimatkalle vieraat saivat varmuuden vuoksi vielä laatikollisen makeisia ja leivoksia. Ulos katettu tilaisuus ilman katoksia sai olla ilman sadetta viisi minuuttia. Pisarat olivat ensimmäiset, jotka näin täällä.


Mutta sade ei juuri eroa tranvestiiteista. Molemmat tuovat paikallisten mukaan onnea avioliitolle.
Sitä mekin toivotamme.

Yllätysvieraita ylitöissä

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin puheenjohtaja sinisessä solmiossaan joutui torstaina väistymään taaemmas silmäätekevän suomalaisosaajan tieltä.

Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa ensimmäinen blogipostini viime viikkojen reissuista, mutta joku toinen kerta sitten.

Bilekuvani päätyi jo Delhi Timesiin, minkä jälkeen luonteva seuraava liike on poseerata lehdistölle yhdessä kahden ministerin, IPCC:n puheenjohtajan ja Bollywood-tähden kanssa.

Delhissä on meneillään Sustainable Development Summit, jonka messualueella myös Nokialla on standi. Piipahdin torstai-iltana jättääkseni paikalle promomateriaalia seuraavaa aamua varten autuaan tietämättömänä siitä, että pääministeri Vanhanen ja Intian uusiutuvan energian ministeri Farooq Abdullah olivat hetken kuluttua avaamassa näyttelyn. Kun olin lähdössä paikalta, minut pysäytettiin: ”No, no! You cannot leave, your Prime Minister is coming!” Jäin pukumiesten joukkoon edustamaan oman yritykseni ympäristöasiaa.

Paikalle alkoi valua Ylen kameroiden lisäksi useiden paikallisten lehtien ja kanavien kuvaajia . Viimein ministerit marssivatkin sisään kuuluisan Bollywood/BB-tähden Shilpa Shettyn saattelemana (only in India) ja saattueensa ympäröimänä (mm. IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri), ja leikkasivat yhteistuumin punaisen nauhan. Dr. Abdullah julisti juhlallisesti: ”If it were not for Nokia, this country would not be where it is today!”, ja huomasi sitten Nokian standin ja minut. Rupateltuaan hetken hän kuulutti: “Let’s take a picture with the Finns!” Monikko rajoittui Vanhasen lisäksi minuun ja toiseen nuoreen naispuoliseen työntekijään. Tusinasta kamerasta huolimatta en ole vielä bongannut potrettia mistään, mutta olipahan yllättävä käänne torstai-iltaan...

Lopussa energiaministeri kevensi tunnelmaa napakalla kaskulla.

Krista

Intia ei syö miestä, vaan mies Intiaa.

Kääntyköön matkablogi hetkeksi ruokablogiksi. Kävimme juuri syömässä Aasian parhaaksi valitussa ravintolassa, Bukharassa. Sapuska oli arvatenkin sangen kelvollista, joten paikasta ei ole mieltä kertoa sen enempää. Jännittävämpää on epätietoisuus. Kerron, kuinka turisti osoitti olevansa turisti paikallisessa pikaruokalassa.

Juuri salilta saapuneena, testosteronitasot tapissa ja proteiinin perään ulvoen astelin sisään intialaista ruokaa tarjoilevan, suositun Halidram’s-ketjun ravintolaan Gurgaonissa. Tajusin, etten tajua kaikkien ruokien nimistä niiden sisältöä. Menu oli kirjoitettu selkeästi ilman kuvauksia.

Astelin tiskille liha mielessäni muhien. Onneksi ymmärrän paikallista kulttuuria käsittämättömän paljon, enkä pyytänyt pyhää nautaa.”Hi, what of these are chicken?” -kysyinkin kiinnostuneena. Henkilökunta tiesi kertoa: ”This is vegetable restaurant.”

Ruokasuunnitelmien saatua dramaattisen käänteen muistin, että Etelä-Intian kokit käyttävät ookoona pitämääni kookosta. Tilasin South Indian Platterin, jonka nimestä ja kovasta vajaan kahden euron hinnasta päättelin sen sisältävän rutkasti sitä sun tätä.

Maksoin ja pistin varmuuden vuoksi taskuun kauppiaankin kuitin, jotteivät vaan huijaa. Managerin noudettua kuitin takaisin ihmettelin henkilökunnan päänpyörittelyä. Olen jo tottunut tuijotuksiin, mutta nyt ymmärsin tehneeni jotain muutakin väärin, kun tarjoilija toi nauraen ruokani pöytään. Myöhemmin sain tietää, että paikalliset jonottavat ja noutavat juomat ja ruoat eri tiskeiltä saamiensa kuittien kanssa. Osoitin siis tietämättäni todellista kolonialistin henkeä, kun vaadin tietämättäni erikoiskohtelua.

Ruokablogeissa näkee usein upeita kuvia valmiista annoksista. Minäkin otin kuvan annoksesta, jonka sain valmiiksi. En oikein tiedä, mitä söin, mutta maukasta oli.

Ruokajuomaksi nautin lassin ja teen, koska vakiosärvintäni ei tarjoiltu. Nappasin sitä kotimatkalla kioskista. Kohtuuden nimissä tilasin ja join ainoastaan yhden Light Kingfisherin. Sen alkoholitilavuusprosentti on vain puolikymmentä ja kokonaistilavuus 0,65 litraa. Ja kuten alta näette, kioskinpitäjät pitävät huolta asiakkaan ja ostoksen mukavuudesta pakkaamalla juomien ympärille pehmoisen viltin.

Kingfisherillä on yllään kietaisuhame Gurgaonin talvimallistosta. Asuste uhkuu harmonisuutta ja mukavuutta.

Asuste taipuu leikkaustensa ansiosta myös rohkean avonaiseksi.

Tämä saattoi hyvinkin olla viimeinen ruokapostaukseni.

-Aleksi

Otatteko jälkiruokaa, Dr. Alban?

Ääniä, joita kuulen, ei voi selittää hiljan lietsotulla ysäribuumilla: useimmat paikalliset ravintolat ovat 90-luvulla tehneet megalöytöjä Anttilan Ale-laarilla – eivätkä muulloin. Kuulkaas Scatman and Barbie Girl, it's my life and angels are crying.

Ei tarvitse mennä yökerhoon päästäkseen aikakoneeseen. Hittibuumit yhdestä kymmeneen pumppaavat täkäläisen, jumalaisen murkinan väärään kurkkuun tuikitavallisessa ja vähän fiinimmissäkin putkassa.

Ehkä aurinkovarjojen alle sammuneet eurooppalaiset kulttuuri-imperialistit ovat syyllisiä menun Tikka Haryaliin Haddaway-pedillä. Kenties Goan rantakarkeloiden EU-sertifioidut rytmit lyövät tänne pohjoiseen viidentoista vuoden viiveellä. Kuinka moni rupiansa rällännyt britti bileihme oikein kuittasi täällä aikoinaan raflalaskun kannettavalla cd-soittimella, jossa sutii UB-40?

Jotten narahda kärjistämisestä, myönnän että paikallisten tiskijukkien teknareille on tarttunut yskivän 90-luvun kamuksi myös vuoden 1987 Whitney Houston. Hän on laskujeni mukaan halunnut tanssia jonkun kanssa täällä pian kymmenesti.

Ja tottahan viestimet vyöryttävät paikallista poppia, joka on värisevä sekoitus länttä ja itää. Värisevä siksi, että käyttökelpoisinta lännen antia tuntuu olevan autotunaus. Niin, sitä sävelkorkeuden digitaalista korjausta välittämättä yhtään, miltä kuulostaa.

Neito on auttamatta jäänyt ylinäyttelijän satimeen.

Toki. Kun mutkikas tietokoneohjelma on hankittu, onhan siitä otettava kaikki irti. Näin teki myös Garam Masala rallissaan Kiss me baby. Ehkä autotunauksen suosio johtuu suosittujen laulajien sivutöistä. He ovat usein satojen miljoonien ihannoimia tähtiä Bollywood-elokuvissa. Noissa rainoissa ei riitä tanssi- , laulu- ja näyttelytaito. Täytyy osata myös ylinäytellä härskisti.

Sanokaa minun sanoneen, Autotune vauhdittaa täällä väestön vaurastumista. Nuottien plastiikkakirurgia avaa vielä monen taitavan ylinäyttelijän tien rooleihin ja rikkauksiin. Heidän aikansa on nyt, joiden laulu saa suihkun seinälaatatkin syöksymään vapaaehtoisesti vasten lattiakaivoa. Turmioonsa. Tähdennän, että minulle ei vielä ole tarjottu sopimusta. Ei, vaikka kuinka patsastelen siellä, missä mahdun seisomaan.


Ihme touhua, jos tällä Dressmaanisella askelluksella ei ala agentit soittelee.

-Aleksi